Aasia

Lähde unohtumatomalle opintomatkalle Aasiaan!
 

Opintomatkat Aasiassa

Lähde huikealle tutkimusmatkalle - lähde opintomatkalle Aasiaan! Valitse kohteeksi isoja kaupunkeja, Mumbai, Shanghai, Peking, ja hyödynnä helpot järjestelyt ja toimiva infrastruktuuri. Tutustu ryhmäsi kanssa historiaan, ihmetelkää ihmisvilinää ja opiskelkaa mielenkiintoisia talousnäkymiä. Järjestämme opinto- ja ryhmämatkoja sekä leirikouluja oikeastaan minne vain, joten ota yhteyttä ja kysy pois!

Järjestämme opintomatkoja Aasiaan jo vuosien ja vuosien kokemuksella. Räätälöimme reissut kunkin ryhmän tarpeisiin sopiviksi ja yhdistämme matkoihin sulavasti niin akateemisen, kulttuurisen kuin sosiaalisenkin puolen. Opintomatkojen lisäksi myös muunlaiset ryhmämatkat ja esimerkiksi leirikoulut onnistuvat vaivatta – ota vain yhteyttä ja kysy! 

Kiina on maailman väkirikkain maa. Opintomatkalla Pekingissä voitte kokea Kiinan keisarillista historiaa lähietäisyydeltä ja aistia, miltä tuntuu elämä Kiinan hengellisessä ja polittisessa keskuksessa. Shangaissa puolestaan pääsette tutustumaan teknologian kehitykseen, upeisiin puutarhoihin ja puistoalueisiin sekä vanhoihin kiinalaisiin temppeleihin. 

Jos taas päätätte lähteä opintomatkalle Intiaan, nousette lentokoneesta täysin erilaiseen ympäristöön. Intia on eri kielien, etnisten ryhmien, värien, makujen, tuoksujen, äänien, muoti-ilmiöiden, uskontojen, kulttuurien ja tapojen hämmentävä sekamelska! Tutustukaa Bollywood-elokuviin ja kokeilkaa, miltä tuntuu elo täysin erilaisessa maassa. Erilainen on muutenkin hyvä sana kuvaamaan kaikkea, mitä Intiassa kohtaatte – ja juuri se tekee maasta niin kiehtovan opintomatkakohteen! 

Opintomatkat Aasiassa:

Pyydä ilmainen tarjous opintomatkasta
Pyydä tarjous

Ota yhteyttä